Paluu vanhaan ja samalla askel täysin uuteen

Tänä yönä oli taas runon synnyttävä...
Rakkaan esikoiseni tarve itsenäistyä, ei toivoakseni ole merkki siitä, etten ole osannut hänelle antaa juuria, vaan siitä, että olen auttanut häntä kasvattamaan siivet <3

* * * * * * * *
Kuka antoi lapsille luvan kasvaa?
Miksi kiirehdin heidän ensi askeliaan?
Odotin ensimmäistä hymyä, sanaa, kevätjuhlaa...
Miksi kukaan ei kertonut,
että odottaessa - hetkiä tuhlaan?
Nyt tunnen vain valtavaa luopumisen tuskaa.

Mutta matkan varrella
olen kokenut suurimman onnen.
Äidin ilon, ylpeyden
ja lapsen katseessa rakkauden.
Sain nähdä hetket onnistumisen,
joskus surunkin ja lannistumisen.
Vaan kautta uusien yritysten
aina kasvun, etenemisen.

Lapseni minunkin kasvaa antoivat.
Joskus vastaan kapinoivat,
vaan yhdessä kanssani
myös sovun loivat.

Lahjaksi sain äitiyden
ja kiitän Jumalaa siitä.
Sen kertomiseen
eivät runot tai laulut riitä.