Paluu vanhaan ja samalla askel täysin uuteen

Niin moni käy matkan varrella läpi ymmärryksen oman itsensä muuttumisesta, siitä, ettei maailma ympärillä aina kehity kuten itse toivoisi. Ettei omakaan toiminta näytä aina jälkikäteen niin viisaalta kuin juuri sillä hetkellä tuntui... Mutta eikö tärkeää olekin se, että ymmärtää muutoksen ja sen välttämättömyyden? Ja että pystyy hyväksymään itsensä osana sitä muutosta - virheineen kaikkineen <3

*****

Lapsena toivoin lämmintä kesää.
Halusin uittaa jalkojani meren viileässä
katsella joutsenia aalloilla
ja kirmata taas veteen
- ainoana päämääränä ilo.

Minut ruokittiin
minusta huolehdittiin
tarpeeni täytettiin.
Mikään ei tullut varjoksi aurinkoni eteen.

Nuoren naisen elämässä
suuret tunteet ja pienet tavoitteet
jakoivat päivät, yöt ja ajatukset.
Kun onnistuin
luulin - kaikki oli nyt ja tässä.

Vuodet toivat vastuun.
Se olinkin minä
joka ruokin
joka huolehdin
joka pyyhin pilvet pois.

Aikuinen nainen
joka olen nyt
iloitsee toisten onnesta
osaa kantaa vastuunsa, huolehtia rakkaista
tuntee vahvoja tunteita
asettaa itselleen tavoitteiden vuoria.

Yksi pyyntö on kuitenkin:
kun vuorille kiipeän
hetkinä voiton tai häviön
tahdon vierelläni nähdä sinut
...ja että sinä näet minut.