Olla äiti

Olla äiti...

Asia jota ei voinut kuvitella ennen äitiyttä. Oli täysin mahdotonta ymmärtää miten paljon rakkautta ja kärsimystä tuo pieni ihmisen alku voi aiheuttaa.

Se että elää hänen rinnallaan hyvät hetket ja saa sen maailman kauneimman hymyn. Että kuulee sanassa äiti,  kaikki rakkaimpansa tunteet... Että tuntee hänen kipunsa ja kokee hänen pelkonsa, eikä voi näyttää kuinka paljon itseä pelottaa, vaan on yritettävä olla vahva - ja viisas...

Meistä äideistä varmasti jokainen tavallaan, haluaa antaa lapselleen kaiken. Kaiken rakkauden, kaiken viisauden, kodin turvallisuuden ja joskus myös materiaa.

Se mitä itse saamme on jotain suurempaa... Uusi elämä,  joka lähtee niin pienestä, kasvaa ja muuttuu - kehittyy omaksi persoonakseen ja samalla kasvattaa myös äitiään. 

Olen oppinut valtavasti itsestäni ja omasta rajallisuudestani, mutta myös siitä miten edelleen voin kasvaa. Saan välillä pelätä ja olla heikkokin - lapseni tukevat minua jo. Lapsen luottamus ja ehdoton rakkaus kantaa yli huonojen hetkien ja saa minut taas yrittämään parhaani ja enemmän.

Aikuisista ystävistäni olen myös nähnyt kuinka vahva äidin merkitys on vielä heidän täältä poistuttuaan. Ei äidin rakkaus ja muisto katoa vaikka maallinen vaellus päättyy. 

He ovat läsnä lastensa luona jokaisessa päivässä - AINA <3

Tämä runo on omistettu omalle äidilleni,

mutta myös rakkaitteni pois nukkuneille äideille.

****

Miten voikaan ihminen itseään järkeväksi väittää,

jos kriteerit äidin haluaa täyttää?

Jokainen äiti itsestään liikaa antaa;

murheet lastensa ja puolen maailman kantaa.

Äiti parantaa suukollaan ruhjeet

ja puhaltaa otsalta pois murheet.

Seisoo kilpenä edessä lapsensa oman,

pehmentää iskut totuuden kovan.

Tehdessään kaiken tämän

tuntuu kadottavan aina itsestään vähän.

Silti äitiys on rikkauksista suurin

sen voimalla voi murtaa suurimmankin muurin

ja tilalle istuttaa jotakin kaunista,

joka kasvaa ja kukoistaa…

Se on rakkautta.

****