Pyhäinpäivän aattona mietittyä

Olen parin viikon aikana saanut takaisin kauan kadoksissa olleen rakkauteni kirjoittamiseen. Luultavasti syynä on syksyn silmiä hivelevä kauneus tai lehtien putoamisen mukanaan tuoma kylmä harmaus. Tai kenties tämä on jälleen jokin vaihe elämässäni, joka saa minut tarttumaan sanoihin.

Viimeisten vuosien aikana on kuolema vieraillut lähipiirissäni niin monta kertaa... Tuntuu kuin kirkossa käynnit ja kaikki suuret sukujuhlat olisivat keskittyneet poismenneiden muisteluun. Elämän rajallisuus tuntuu olevan enemmän läsnä kuin nuorena. Eikä tarvitse etsiä syitä yhtään kauempaa kuin eletyistä vuosista. Tähän tulkintaan riittää peilistä katsova kotiterapeutti. Mielessäni yhdistin kaksi kylmää - talven tulon ja kuoleman - ja sain niistä aikaan tekstin joka sopii juurikin tähän päivään.

Vaihteeksi haluan referoida Suvi Teräsniskan kappaletta;

"Meistä aivan jokaisesta
Tänne aina jälki jää
Rakkaittemme sydämissä
Saamme jatkaa elämää" 

Hyvää pyhäinpäivää teille kaikille ❤️ 

****

Kaksi kylmää ja totta 

Nämä kaksi
tulevat usein yllättäin,
aivan pyytämättä,
mutta kuitenkin
aina vääjäämättä.

Joku näitä odottaa,
toinen peläten kavahtaa.
Voivat molemmat
ihmisen mielessä olla
mustaa taikka valkeaa.

Voiko kukaan sellaista toivoa,
mikä kylmää sydäntä ja kehoa?
Kuitenkin
ovat kumpikin
osa luonnon kiertokulkua.

Sinä aamuna satoi lunta
kun yksi meistä
jäi nukkumaan ikiunta.
Ei tunne hän enää kipua,
mutta sydämet rakkaitten
ovat täynnä kaipausta.

Sinä aamuna
oli molemmat taas
niin kylmää ja totta.

****